|
Taksi Saimaa Oy on vuonna 1993 perustettu tilausvälitysyhtiö, joka ylläpitää taksikeskusta Lappeenrannassa. Yhtiön omistavat Lappeenrantalaiset taksiautoilijat. Yhtiö toimi aiemmin osuuskuntana. Osuuskunta hoiti radiopuhelimin toimivaa taksikeskusta Lappeenrannassa vuodesta 1967 lähtien. Taksikeskuksemme on avoinna 24 tuntia vuorokaudessa vuoden jokaisena päivänä.
Myymme keskuspalveluja myös muille paikkakunnille mm. Imatran, Savonlinnan ja Mikkelin takseille. Vuonna 2011 välitimme yhteensä noin 480 000 taksitilausta. Lisäksi koulutamme taksinkuljettajia Etelä-Karjalan maakunnan alueella.
|
|
|
|
|